Olin peruskoulussa aivan käsi (voiko näin sanoa?) rättikässässä. Itse asiassa valitsin puukäsityöt kolmannella luokalla, mutta muuton ja koulun vaihdon takia päädyin kuitenkin "tyttöjen" käsityöhön. Pidin kyllä käsityötunneista; siitä että sai istua missä halusi, keskustella kaverien kanssa, kuunnella musiikkia tai opettajan lukemaa tarinaa, syödä omia eväitä.. En vain yksinkertaisesti ollut hyvä käsistäni. Tai sitten olin aivan liian keskittymiskyvytön ja raisu paikallaan tehtävään tarkkaan näpertelyyn.

Yläasteella piti neuloa jotain muutakin kuin neliötä. Usea luokkalainen väsäsi villapaitoja, kun minä tyydyin villasukkiin. Sukista tuli mitä tuli. Opettajan ohjeen mukaan tein sukkaa kahdilla puikoilla. Ensin varsi vasempaan sukkaan, sitten oikeaan. Seuraavaksi kantapää kumpaankin, sitten vasta loput. Varresta tuli hirmuisen löysä, kantapäästä suurin piirtein sopiva ja lopusta aivan liian tiukkaa.. Siihen se sitten jäi. Seitsemännen luokan viimeisen pakollisen käsityökurssin jälkeen luovuin aineesta järkisyistä: minusta ei vain ollut siihen. Tai ainakin luulin niin..

Näpertelystä innostuin seuraavaksi isosena ollessani. Silloin helmilisko villitys valtasi maata, ja innostuin itsekin. Jostain syystä ohjeet jäivät ja sisäistyivät mieleeni paremmin kuin ennen, ja niinkin pienen työn teko onnistui. (osaisin nyt varmasti tehdä liskon vaikka silmät kiinni)

Seuraavaksi innostuin ihan perusaskartelusta. Olin useamman kuukauden päiväkodissa työharjoittelussa, eikä askartelulta voinut välttyä. Yllätyksekseni huomasin pitäväni yhä enemmän pienestäkin puuhasta, ja osasin muokata ohjeista oman näköisiä.

Jouduin kohtaamaan kouluaikaisen kammoni käsitöitä kohtaan pitäessäni välivuotta lukion jälkeen ja toimiessani kouluavustajana ala-asteella. Käsityötunneilla tarvittiin aikuisen extrakäsiä, eikä vaihtoehtoja ollut. Pienen muistutuksen jälkeen huomasin muistavani miten neulotaan ja virkataan, ja osasin asentaa jopa langat ompelukoneeseen. Opettaja pyysi usein minua toteuttamaan lapsille mallin aiotusta työstä, ja huomaamatta tajusin nauttivani käsitöistä. Sen vuoden aikana mieleeni muistui perusteita ja harjoittelin erilaisia käsitöitä.

Nyt yhä useammin innostun uudesta mallista tai ihanasta langasta. Myönnetään, olen yhä melkoisesti alottelijan tasolla, enkä aina ymmärrä kaikkia ohjeita, mutta yritys ja usein intokin on kova. Viime jouluna avokin kanssa teimme yhdessä joululahjat: minä neuloin ja hän teki metallista.

Kykyni ja innostukseni kohdistuvat tällä hetkellä lähinnä neulomiseen ja virkkaamiseen. Ompelukin kiinnostaisi, mutta ei ole konetta. Sen harjoittelu saa siis odottaa. Tällä hetkellä sormeni syyhyävät uuden työn aloittamista kesän laiskottelun jälkeen. Ensisijainen projekti tällä hetkellä on löytää tädilleni 60-vuotislahjaidea, jota voisin toteuttaa yhdessä siskoni kanssa.

Syksy on minulle käsitöiden aikaa. Viilenevät illat, sormille tekemistä luennoille, ja kaupan hyllyille ilmestyvät uudet (usein) tummemmat sävyt innoittavat. Keväällä jouduinkin lähes epätoivon partaalle, kun kirkkaammat sävyt palasivat lankoihin.